NUORTEN MAAJOUKKUE KAUDELLE 2014-2015

24.11.2014


NUORTEN MAAJOUKKUEESSA JOUKKO LOISTAVIA LASKIJOITA

10.11.2014 Alkavan kauden nuorten maajoukkue on julkaistu. Joukkueeseen kuuluu 12 lahjakasta nuorta laskijaa, jotka tulevat eri puolilta Suomea. Joukkueessa on jo aiempaa menestystä keränneitä laskijoita, kuten viime nuorten maailmanmestaruuskisoissa slopestylessä toiseksi tullut ja kisojen parhaana rookie-tyttönä palkittu Elli Pikkujämsä sekä kisojen parhaaksi rookie-pojaksi kruunattu Rene Rinnekangas.

 

Joukkueen päätähtäimenä on kilpaileminen slopestylessä ja halfpipessä maaliskuussa Kiinassa junioreiden MM-kisoissa, mutta heitä on tarkoitus nostaa mahdollisuuksien mukaan myös muun muassa maailmancupin kilpailuihin.

 

Kauden 2014-2015 nuorten maajoukkue on:

 

Henna Ikola, Hyvinkää, s. 1998
Elli Pikkujämsä, Turku, s. 1999
Emma Laine, Rovaniemi, s. 1998
Emmi Parkkisenniemi, Kuusamo, s. 1999
Veera Nissinen, Siilinjärvi, s. 1999
Iina Puhakka, Rovaniemi, s. 2000
Mikko Rehnberg, Kuopio, s. 1997
Axel Thelen, Helsinki, s. 1997
Walter Widercrantz, Lohja, 1997
Ville Mustonen, Järvenpää, s. 1998
Nooa Risku, Kellokoski, s. 1998
Rene Rinnekangas, Iisalmi, s. 1999

 

Juniorimaajoukkueeseen haettiin kilpailullisesti suuntautuneita nuoria laskijoita, joilla on menestystä kotimaasta tai kansainvälisistä kilpailuista. Liiton valmentajat ja henkilöstö tekivät valinnat saapuneiden hakemusten perusteella. Valinnassa huomioitiin kilpailumenestyksen lisäksi laskijan oma yleinen päämäärätietoisuus ja havaittu kehitys. Juniorimaajoukkueen päätähtäin vuosittain on menestyä nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa ja laajemmin tukea nuorta lumilautailijaa eteenpäin urallaan kilpalumilautailussa. Tavoitteena oli 6-12 hengen joukkue, jossa tytöt ja pojat on tasa-arvoisesti huomioituna.

#luemyös